Rakkaat kaukana – tunteet tykönä

18.03.2020

Kaukana asuvat rakkaat herättävät meissä sekä kaipuuta että huolta. Asioiden tärkeysjärjestys ja ihmissuhteiden arvo voivat kunnolla paljastua meille vasta tilanteessa, jossa olemme pitkän välimatkan päässä läheisistämme.




Muutettuani Saksaan solahdin paikalliseen eloon kuin rahtialus Elben virtaan. Uudenlaisen arjen jo soljuessa omaa väyläänsä aloin kuulostella epämääräistä kaihoa sisimmässäni. Ehkä ikävöin Suomeen jääneitä läheisiäni? Väistelin tunnetta. Ja niinpä myöhemmin kohtasin sen entistä voimakkaampana.

Asiantuntijapsykologi Juho Mertanen Mieli ry:stä muistuttaa ilmiön tavallisuudesta: pinnan alle työnnetyt tunteet nousevat lopulta jossain muodossa käsiteltäviksi. Tunteiden välttämisen sijaan ne kannattaakin ottaa vastaan, kuunnella niiden viesti ja antaa niiden sitten jatkaa matkaansa.

Ikävöintiä…

Ikävä kertoo ikävöinnin kohteen olevan tärkeä ja rakas. Voimakas tunne voi terävöittää omaa suhdetta toiseen ihmiseen, havahduttaa tiedostamaan hänen merkityksensä. Asioiden tärkeysjärjestys ja ihmissuhteiden arvo voivat kunnolla paljastua meille vasta tilanteessa, jossa olemme pitkän välimatkan päässä läheisistämme.

– Ikävöinti on sitä, että rakkauden antaminen siirtyy. Se edellyttää odottamista. Yksi keino helpottaa oloa on pohtia, mitä toisessa ihmisessä kaipaa ja mitä mukavaa yhdessä tekeminen voisi olla sitten kun taas ollaan yhdessä, Mertanen sanoo.

Tulevista kohtaamisista voi järjestää merkityksellisiä. Niihin voi panostaa, mutta tärkeää on pyhittää aikaa myös kiireettömälle yhdessäololle.

Siinä missä aikuinen mieltää seuraavan Suomen-matkan koittavan pääsiäisenä tai jouluna, ei lapsen ajantaju samaan taivu. Eri ikäkausina lapsi hahmottaa aikaa ja tulevaisuutta omalla tavallaan. Lapsi voi kipuilla Suomeen jääneiden läheistensä kaipuuta voimakkaastikin. Hän voi reagoida esimerkiksi univaikeuksin, vatsakivulla tai hankalalla ja ärtyisällä ololla.

– Ikävä tai suru voi alkaa näkyä lapsen leikeissä, unissa tai pelkoina. Lapsi tarvitsee aikuisen tukea pahan olon säätelemisessä. Rauhallinen aikuinen tuo turvaa ja hän voi vaikka lapsen kanssa leikkien käydä läpi, miten oloa voi helpottaa, Mertanen vinkkaa.

Myös sadut tarjoavat hyvän tavan työstää lähtemisen ja kaipuun teemoja. Saduille ominaisen onnellisen lopun myötä lapsi huomaa tarinan hahmolla olleen pahan olon lieventyvän ja uskoo sen samoin helpottavan itselläänkin.

… ja huolta

Kaukana Suomessa asuvat rakkaat herättävät paitsi kaipuuta, usein myös huolta. En ole ainoa, joka ulkomailla asuessaan on murehtinut iäkkäiden lähiomaistensa pärjäämistä. Jos murehtiminen ja kaipaaminen ovat käydä raskaiksi, Mertanen kannustaa pohdintaan itsensä kanssa. On hyvä puntaroida tunteitaan ja muistaa tosiasiat tähän tapaan: ”Nyt olen ja elän tässä maassa. En ole lähtenyt tänne vain ollakseni poissa läheisteni luota. Heillä on oma roolinsa elämässäni, mutta nyt teen täällä näitä asioita”.

Vaikka nykyteknologia mahdollistaa vaivattoman kommunikoinnin, suosittelee Mertanen suunnittelemaan, miten usein ollaan yhteyksissä kotimaan läheisiin. Yhteydenpidon olisi hyvä olla ennakoitua, osa viikkorutiinia.

– Suunnitellut yhteydenpitohetket ankkuroivat ikävän juuri niihin hetkiin. Silloin voi keskittyä yhdessäoloon. Muuten arjessa voidaan elää sitä arkea, joka ulkomaan elämään kuuluu.

Jos ikävöinnin tunteet voimistuvat ja pitkittyvät niin, että normaali elämä häiriintyy, Mertanen neuvoo tarkastelemaan tilannetta laajemmin.

– Voi olla hyvä pohtia, millaista oma elämä ulkomailla on ja onko oma arki tasapainossa, Mertanen sanoo.

Perustarpeet kivijalka psyykkiselle hyvinvoinnille

Ulkomaillakin eläessä kannattaa muistaa, että perustarpeet muodostavat kivijalan psyykkiselle hyvinvoinnillemme. Resepti on yksinkertainen: Tarvitsemme riittävästi nukkumista, säännöllistä ruokailua, arjessa läsnä olevien ihmisten verkoston, itselle mieluisaa liikuntaa ja omia, harrastusten tai leikkien suomia hetkiä irrottautumiseen.

Poikkeuksellisessa, uusia tuntemuksia pintaan tuovassa elämäntilanteessa Juho Mertanen suosittelee pitämään päiväkirjaa. Kirjoittaessa ajatukset jäsentyvät ja siirtyvät itsen ulkopuolelle. Päiväkirjan selailu jälkeenpäin tuo kokemuksen, että ikävät tunteet ajan myötä lieventyvät. Yhtä varmasti kuin vesi Elbessä jatkaa virtaamistaan.

Elina Välimäki

Kirjoittaja työskentelee vapaana toimittajana ja tietokirjailijana. Hän on Turun yliopistosta valmistunut FM ja opiskellut ajanjaksoja Kölnissä, Berliinissä ja Münchenissä sekä asunut vuoden Hampurissa. Kirjoittaja harrastaa elokuvia, kuntoilua ja tykkää soluttautua vieraiden kulttuurien arkielämään. Ulkomailla ollessaan hän kaipaa Suomesta tuttua jumpparyhmäänsä ja talvi-iltojen avantopulahduksia.

Kuva: Unsplash

Kirjoita kommenttisi

Tässä blogissa saa kommentoida omalla nimellä tai nimimerkillä. *